Oletko kiinnostunut uusimmista keittiötrendeistä? Katso vuoden 2024 keittiötrendit
Mitä värejä nähdään keittiöissä seuraavaksi? Entä onko seuraavaa “aamiaiskaappi-ilmiötä” näköpiirissä?
Näihin ja moneen muuhun kysymykseen saamme vastaukset Charmia-myymälöiden asiantuntijoilta Janet Ojalalta sekä Erika Kokkoselta. Lue jutustamme, mitkä ovat tulevien vuosien seuraavat kuumimmat keittiötrendit!
1. Luvassa värien ilotulitusta
Charmia Kokkolan kauppias ja keittiösuunnittelija Janet Ojala kertoo, että värit tulee nyt kovalla ryntäyksellä keittiöihin.
– Enää ei riitä musta ja valkoinen vaan värejä tullaan näkemään runsaasti ensi vuonna.
– Tänä vuonna on jo tehty keittiöitä pinkin, sinisen, vihreän ja turkoosin väreissä. Värien kirjo on todella laaja – tällaista ei ole ollut moneen vuoteen, kertoo Janet.
Tutustu tähän keittiökohteeseen tarkemmin!
Värien tuloa on hehkutettu jo jonkin aikaa, mutta asenteiden muuttuminen näkyy vahvasti oman keittiön värimaailman suunnittelussa.
– Aikaisemmin on ehkä ajateltu, että keittiön pitäisi kestää koko elämän. Nyt ajatellaan, että keittiö saatetaan remontoida muutama kerta elämässä, jolloin keittiö voidaan toteuttaa esimerkiksi oman lempivärin sävyisenä, kertoo Janet.
Myös luonnonläheiset puunsävyt korostuivat asiantuntijoiden näkemyksissä. Esimerkiksi tumma puunsävy mainittiin keittiön tulevaisuuden värinä.
– Tumma puu, harmahtavampi pähkinä ja savutammi yhdistettynä kivipintaan tai betoniin nähdään, ei ehkä juuri nyt, mutta varmasti tulevaisuuden keittiöissä, kommentoi sisustussuunnittelijana toimiva Erika Kokkonen.
2. Niemeke pieneen keittiöön
Suomalaisten neliömäärät asunnoissa ovat melko pieniä, jolloin erilaiset tehokkaat ratkaisut ovat monen suunnitelmissa korkealla. Saarekkeet jalkautuvat pienempiin tiloihin kompaktimpana niemeke-versiona.
– Niemeke on saarekkeen kaltainen, mutta se on seinässä kiinni. Se sopii erinomaisesti pieniin tiloihin.
– Niemekkeessä on mukava tehdä ruokaa, kun voi katsella muuallekin kuin seinään, toteaa Janet.
Tampereella sijaitsevaan yksiöön toteutettiin niemeke.
Tutustu tähän keittiökohteeseen tarkemmin!
3. Kaapit kattoon saakka vai ilman yläkaappeja?
Keittiösuunnittelussa erilaiset tilat ja persoonallisuus huomioidaan. Kevyt ja avoin tila on usein toiveissa uutta keittiötä suunnitellessa. Asiantuntijoiden mukaan yläkaapittomuus on hyvä esimerkki jatkuvasta trendistä.
– Kaappimäärä pienenee, yläkaapit madaltuvat tai poistuvat kokonaan. Keittiöistä tulee enemmän huonekalumaisia – olohuoneen jatkeita.
– Aikaisemmin korostettiin suurikokoisia liesikupuja, mutta nyt tuulettimetkin ovat piilossa tai integroitu keittotasoon, kertoo Janet.
Vastakohtana yläkaapittomille keittiöille suosituksi ratkaisuksi nousee lattiasta kattoon yltävät kaapistot.
– Kaapistot halutaan aivan katonrajaan asti, sillä silloin ei tarvitse pyyhkiä kaapinpäällisiä. Arjen helppoutta edistaviin ratkaisuhin halutaan satsata, toteaa Erika.
4. Walk-in ruokakomerosta uusi “aamiaiskaappi”?
Aamiaiskaappi valloitti suomalaisten sydämet muutamia vuosia takaperin. Kysyessämme asiantuntijoiltamme, onko jotain vastaavanlaista ilmiötä näköpiirissä, nousi tässä vaiheessa esille walk-in ruokakomero.
– Ruokakomero on kuin vaatehuone. Se on erillinen tila tai pieni huone keittiön yhteydessä. Siellä voidaan säilyttää ruokatarvikkeita ja kodinkoneita, tuumaa Erika.
Varsinkin Yhdysvalloissa ja Britanniassa ruokakomerot ovat olleet pidemmän aikaa suosiossa. Aika näyttää nouseeko ilmiö pinnalle myös Suomessa.
5. Persoonallisuutta yksityiskohdilla
Yksityiskohdissa asiantuntijoiden mukaan korostuu nyt metallin värit, erityisesti messinki ja kupari sekä valaistuksessa personoitavuus.
– Aiemmin rosteri, musta ja valkoinen ovat olleet suosiossa ja eri metallin värit ovat olleet poissa keittiöistä. Nyt messinki ja kupari ovat tulossa uudelleen esimerkiksi altasiin ja hanoihin, kertoo Janet.
Tästä keittiöstä ei messinkisiä yksityiskohtia puutu, sillä hana ja vetimet ovat kumpikin messingoityjä!
Led-valonauhat ovat jo monen keittiön valaistuksen kulmakiviä. Epäsuora valo ja piilossa olevat ratkaisut ovat nykypäivää.
– Kattovaloissa on jo nyt saatavilla led-valoja, joita voi säätää oman maun ja halutun tunnelman mukaan. Toivottavasti saadaan myös tulevaisuudessa keittiön välitilan valaistukseen väriä vaihtavat lednauhat, toteaa Erika.
Tutustu myös muihin upeisiin Charmia-kohteisiin tai inspiroidu Ideakuvastomme avulla!
Euroopan sisustustrendien uusia tuulia metsästämässä
Vierailimme hetki sitten Italian Pordenonessa SICAM-messuilla, jossa näytteilleasettajina on useita Euroopan keittiöalan alihankkijoita. Italian Pordenonessa kerran vuodessa järjestettävillä messuilla on ovien, tasojen ja erilaisten levyjen valmistajien lisäksi merkittävät helojen ja mekanismien valmistajat sekä valaistuksen ja sähkötarvikkeiden tuoteuutuuksia. Tapahtumassa esitellään runsaasti uusia värejä, pintamateriaaleja, kuoseja sekä uusia mekanismeja ja valaistukseen liittyviä innovaatioita. Koostimme messuilta muutamat kohokohdat!
Värimaailma
Värisävyinä erottuivat selkeästi vihreän eri sävyt sekä syvän tumman sininen. Samat värit näkyivät monissa eri paikoissa, kuten kylpyhuoneen altaissa.
Puukuosit
Puukuoseista selkeästi erottautuivat tummat, syvänruskeat sävyt. Kuten aiemmin jutussamme mainitsimme, tumma pähkinänsävy on kasvattamassa lähivuosina suosiotaan kodin sisustuksessa.
Tasomateriaalit ja pintakuosit
Tasopinnoissa erilaiset kivijäljitelmät nousivat vahvasti messuilla esille. Erityisesti valkoiset marmorikuvioidut sekä kiiltäväpintaiset tasovaihtoehdot olivat selvästi suosituimpia uutuuksia. Lisäksi pintakuoseja oli nähtävillä runsaasti, ja osassa oli hyvinkin voimakkaita kuviointeja – nykyään pintamateriaalit taipuvat hyvinkin monimutkaisiin muotoihin.
Haluatko kuulla ensimmäisenä Charmian uutuuksista ja vinkeistä kodin sisustamiseen ja remontointiin?
Tilaa uutiskirjeemme – saat parhaat keittiöideat ja kampanjatarjoukset sähköpostiisi