Jenna toteutti visionsa Charmian avulla

 

Jaa

Raition kuusihenkinen perhe asuu uudessa lapsiperheen omakotitalossa Liedossa. Kohde valmistui kesällä 2017, ja suurin osa talon kalusteita tuli Charmialta (ent. Kalustetukku). Yritys oli Raitioille tuttu jo ennestään ja valikoitui kumppaniksi toimivan yhteistyön sekä laadukkaiden kalusteiden perusteella.

Jenna, hänen miehensä ja heidän neljä lastaan asuvat vastavalmistuneessa omakotitalossa. Kaluste- ja sisustussuunnittelu, jossa lapsiperheen tarpeet on huomioitu läpi talon, on pitkälti Jennan omaa käsialaa.

– Minulla oli selkeät visiot kalusteista. Olin itse piirrellyt ja suunnitellut, mitä värejä ja muotoja haluamme kotiin. Keittiössä ja talon muissa kalusteissa on otettu huomioon neljä pientä lastamme, Jenna kertoo.

Charmian joustavuus saa kiitosta

Suunnitelmien toteuttamiseen Raitiot tarvitsivat kumppanin, joka pystyisi toteuttamaan toivotun värimaailman ja kalusteet. Kiitosta Jennalta saa erityisesti Charmian joustavuus suunnitelmien muuttuessa matkanvarrella.

– Suunnittelija kuunteli toiveemme ja piirteli niiden pohjalta toimivat versiot suunnitelmista. Charmiasta löysimme tarvittavat värit ja materiaalit – heillä hommat toimivat ja kalusteet ovat laadukkaita.

– Suunnitteluprosessi toimi todella hyvin ja joustavasti. Puhelut ja sähköpostit lensivät puolin ja toisin, ja suunnittelijan sai aina kiinni. Heillä riitti hyvin kärsivällisyyttä myös minun muutostoiveilleni, Jenna nauraa.

Raition keittiö koostuu seuraavista tuotteista 

 

”Hyvät, ihanat, täydelliset kalusteet!"

Raitiot ovat tyytyväisiä Charmian kalusteiden laatuun ja valikoiman monipuolisuuteen. Kalustevalikoiman ansiosta lopputulos on juuri sellainen kuin perhe suunnitteluvaiheessa sen halusikin olevan.

– Kalusteet ovat käytännölliset. Aamiaiskaappi on todella hyvä, vetolaatikoissa on piilolaatikot lisätilan tuomiseksi ja roska-astiaa on nostettu hieman ylöspäin, jotta esimerkiksi perunoiden kuoriminen on helpompaa, Jenna luettelee.

– Saimme Charmiasta koko taloon sellaiset kalusteet kuin toivoimme. Kun näin keittiön ensimmäisen kerran valmiina, ajattelin tehneeni oikean valinnan. Hyvät, ihanat, täydelliset kalusteet, Jenna päättää.

Suunnitteluajan voit varata täältä

 

Tilaa uutiskirjeemme ja saat parhaimmat keittiöideat sähköpostiisi!
 
Valitse lähin myymäläsi*
 
 
 

Valitse lähin myymälä

Valinnan avulla muokkaamme sivuston sijaintiisi sopivaksi.