Kivelän perhe sai eheän keittiökokonaisuuden mittatilaustyönä

11.09.2019

Jaa

 

Kivelän perheen uudisomakotitalo valmistui kesällä 2019 Vaajakoskelle Jyväskylään. Kalustetukku toteutti mittatilaustyönä upean kalustekokonaisuuden omakotitalon keittiöön, kylpyhuoneeseen sekä kodinhoitohuoneeseen. Keittiön toteutus perustui perheen äidin Titan visioon ja arkkitehdin tekemiin kuvasuunnitelmiin.

 
-Minulla oli selkeä ajatus keittiöstä, joka sijaitsee tilan takaseinällä. Pintamateriaalina halusin käyttää puuviilua, Titta kertoo ideastaan.

Titta kertoi saaneen Kalustetukun suunnittelijalta Matti Kokkoselta runsaasti erinomaisia ideoita ja vinkkejä tilankäyttöön sekä käytännöllisyyteen liittyviin ratkaisuihin.
 
- Tilaa on kovin vaikea itse hahmottaa käytännön kannalta, vaikka pohjalla on arkkitehdin tekemä suunnitelma. Kalustetukun suunnittelijan avulla kokonaisuudesta tuli todella toimiva ja tyylikäs.
- Esimerkiksi alkuperäisessä suunnitelmassa takaseinällä ei ollut lainkaan yläkaappeja, mutta ne lisättiin Matin ehdotuksesta. Keittiö sai näin runsaasti lisää säilytystilaa keittiötarvikkeille, Titta kertoo.
 
 
Lisäksi suunnitelmassa keittiösaareke oli sijoitettu keskelle tilaa.
 
- Tarkemman mittauksen jälkeen totesimme, että tilasta tulee liian ahdas, mikäli saareke olisi asennettu alkuperäisen suunnitelman mukaan. Jääkaapin käyttö ei olisi ollut enää optimaalista Titta tuumaa.
 
Saareke siirrettiin niemekkeeksi ja siihen tehtiin syvennys, jonka avulla saatiin lisätilaa ruokailijoille.

Kestävät ja luonnolliset pintamateriaalit sopivat ahkeraan keittiön käyttöön

Käytännöllisyyden ja pitkäikäisyyden vuoksi keittiötason materiaaliksi valittiin valkoinen kvartsi.
- En ollut aluksi varma minkä tyyppiset pintamateriaalit haluan esimerkiksi tasoille. Matti ehdotti materiaaliksi kestävää kivitasoa, koska kerroin viettäväni paljon aikaa keittiössä, Titta kertoo tyytyväisenä.
 
 

Titta oli suunnitellut käyttävän pintamateriaalina puuviilua. Keittiön kaapin oviin päädyttiin käyttämään suunnittelijan, Matin ehdotuksesta kotimaista koivuviilua.

Portaikon rimaseinä yhtyy keveästi keittiön vaaleisiin pintoihin. Vaaleat puupinnat kuuluvat ehdottomasti tämän hetken keittiötrendien kärkeen.

Kodinkoneiden sijoittelulla ja lisäsäilytystilalla toimivuutta keittiöön

Titta on erityisen tyytyväinen siihen, että kaikki kodinkoneet saatiin piiloon.

- Kodinkoneiden sijoittelusta haluttiin optimaalinen käytetettävyyden kannalta. Tiskikoneen paikkaa korotettiin ja Matti keksi hyvän paikan myös uunille. Kaikki kodinkoneet ovat kivasti piilossa mutta niiden käyttö toimii todella hyvin, Titta kertoo.

Lisäksi portaiden alle kätkeytyvä komero (kuvassa tiskikoneen vieressä oleva ovi) toteutettiin mittatilaustyönä ja kätkee sisälleen runsaasti lisää säilytystilaa.

 

Bora keittiötasossa höyrynpoisto on integroitu suoraan liedelle. Integroitu tuuletin on kompakti ja tehokas vaihtoehto perinteiselle hellan yläpuolelle sijoitettavalle liesituulettimelle.

Minimalistisen tyylikäs musta allas ja hana ovat kiinnitetty keittiötason alapuolelta, jolloin siinä ei ole näkyviä saumoja. Laskutasoa on jätetty runsaasti sekä lieden että altaan ympärille.

Aamiaiskaappi - arjen kiireen helpottaja

Keittiöön rakennettiin aamiaiskaappi helpottamaan arjen kiireisiä aamuja.

- Aamiaiskaappi oli täysin uusi ratkaisu, idea tähän tuli myös Matilta! Aamiaiskaappi on toiminut meillä erinomaisesti, sillä saan sinne kaiken piiloon, Titta kertoo.

Aamiaiskaappi valmistettiin erityisesti tätä keittiötä varten puusepäntyönä Kalustetukun Jyväskylän varastolla.

Saumaton yhteistyö Kalustetukun kanssa jo toistamiseen

Titta kertoo olevansa erittäin tyytyväinen Kalustetukun palveluun ja toimitusaikataulujen pitävyyteen. Tämä oli jo toinen kalustekokonaisuus, jonka hän on toteuttanut yhteistyössä Kalustetukun kanssa.
- Kaikki toimivat - sekä suunnittelu- että toimitusprosessi ja tietenkin lopputulos! Voin ehdottomasti suositella muillekin keittiön ja muiden kalusteiden uusimista Kalustetukun toimittamana, toteaa Titta iloisesti.

Näistä tuotteista koostuu Titan keittiö

Keittiön kaapin ovet: Harsokukka Koivu, kotimainen koivuviilu. Tutustu ovimalleihin

Keittiötaso: valkoinen kvartsi. Tutustu tasovalikoimaan

Keittiöallas & hana: Lux-altaat. Tutustu allasmallistoon

Liesituuletin: Bora classic. Tutustu liesituulettimiimme

 
Tämän keittiön suunnittelusta vastasi Kalustetukku Jyväskylän kauppias, Matti Kokkonen.
 
 

Tervetuloa myymälöihimme toteuttamaan omia keittiöunelmia!

Suunnitteluajan voit varata täältä
 
Kalustetukku Jyväskylä
Tilaa uutiskirjeemme ja saat parhaimmat keittiöideat sähköpostiisi!
 
Valitse lähin myymäläsi*
 
 
 

Valitse lähin myymälä

Valinnan avulla muokkaamme sivuston sijaintiisi sopivaksi.