Trendikäs harmaa keittiö avoimella aamiaiskaapilla – Tutustu harmoniseen kokonaisuuteen!

10.02.2023

Jaa

Sanna ja Antti Loukiala rakennuttivat ja suunnittelivat unelmiensa kodin itse. Uuteen kotiin perhe pääsi muuttamaan helmikuussa 2022.

Rinnetontille rakennetun kodin keittiön pohjasuunnitelma on heidän omaa kädenjälkeään. Kaksikerroksisen kodin suunnitelmaa pyöriteltiin pitkään.

– Keittiö näytteli suurta roolia, koska se on meille tosi tärkeä. Suunnitteluvaiheessa kesti aika kauan, että saimme pohjan sellaiseksi kuin halusimme ja keittiön pohjan siihen sovitettua.

– Mutta meillä oli aika selkeät sävelet sen suhteen ja saatiin kyllä sitä, mitä haluttiin, kertoo Sanna.

“Mielestäni hinta-laatusuhde on aivan loistava”

Sanna kertoi, että he kävivät muutamassa keittiösuunnittelussa. Keittiön toteuttajan valinnassa painoi kuitenkin kaksi tärkeää seikkaa.

– Me halusimme ehdottomasti kotimaisen keittiön ja mielestäni Charmian hinta-laatusuhde on aivan loistava. Ne olivat kaksi pääsyytä, miksi valitsimme Charmian, toteaa Sanna.

Toiveissa trendikäs avoin aamiaiskaappi ja väriä keittiöön

Aamiaiskaapin trendi ei näytä hiipumisen merkkejä, mutta erilaisia tyylejä ja käytännön toteutuksien vaihtoehdot ovat lisääntyneet. Sannan keittiöön toteutettiin avoin aamiaiskaappi.

– Halusin ehdottomasti aamiaiskaapin, mutta en missään nimessä halunnut ovia. Sen suunnitteluun saatiin kivasti ideoita Charmialta, kertoo Sanna.

Avoin aamiaiskaappi haluttiin keittiöön siitä syystä, että sinne pystyy asettelemaan näkyville kauniita astioita ja tyyliteltyjä kodinkoneita. Aamiaiskaappi tulisi myös olemaan pääsääntöisesti auki, joten ovia ei tarvittu.

Keittiön väriksi ei haluttu pelkkää valkoista, vaan vaihtoehdot liikkuivat vaaleanpunaisen ja marjapuuron välillä.

– Mietittiin tosi pitkään punertavaa väritystä. Loppujen lopuksi päädyttiin kuitenkin harmaaseen sävyyn ja se on ollut tosi kiva!

– Se oli hyvä, että oli paljon valmiita vaihtoehtoja ja olisi voinut saada ihan minkä värisen keittiön olisi vaan halunnut sävyttämällä tai maalaamalla, vinkkaa Sanna.

Valitse Charmian valikoimasta tyyliisi sopivat ovet vakioväreistä tai Monicolor Nova- ja Tikkurila Symphony -värikarttojen sadoista sävyistä >>

Sanna kertoo aamiaisyvennyksen viereen sijoitetun lähes lattiasta kattoon yltävän apteekkarinkaapin olevan monikäyttöinen.

– Paikka, johon sijoitimme apteekkarinkaapin, on ollut tosi hyvä. Koska aamiaissyvennyksessä tekee esimerkiksi aamiaisleipiä tai välipalaa, niin kaikki tarvikkeet ovat vieressä. 

– Se on ollut tosi kätevä ja on yksi keittiön parhaita puolia, hehkuttaa Sanna.

Haaveissa syvennyksen takaseinälle laatoitus tai värikäs tapetti

Harmaan sävy on ollut erityisen mieluisa, sillä väri näyttää erilaisissa valoissa aina hiukan erilaiselta. Värikkäät kodinkoneet ja astiat pääsevät kauniisti esille harmaan vierellä.

– Se oli juuri yksi syy, miksi halusin avoimen aamiaiskaappisyvennyksen, koska sinne pystyy sitten laittamaan väriläikkiä. Se oli ehdottomasti sellainen sisustuksellinen juttu, että se tuo jotakin muutakin kuin pelkkää tylsää harmaata seinää. Sitä en halunnut, kertoo Sanna.

– Mietimme aluksi, että olisimme laatoittaneet aamiaissyvennyksen takaosan tai tapetoinut jollakin värikkäällä tapetilla. Ehkä me tehdään se vielä joskus, pohtii Sanna.

“Kokkailuinto on palannut takaisin!”

Aikataulu rakentamisessa eli Sannan mukaan jonkin verran, mutta keittiö suunniteltiin hyvissä ajoin ennen talon valmistumista. 

– Kaikki meni hyvin, tilaukset olivat ajallaan ja tilasimme tuotteet suoraan Charmia Tampereen liikkeeseen ja tuotteet haettiin sieltä. Sen suhteen ei ollut mitään kiirettä tai paniikkia, vaan hommat toimivat tosi hyvin, kertoo Sanna.

Vajaan vuoden verran käytössä ollut keittiö on suuri ilonlähde perheelle. Keittiön suunnitelmaa pyöriteltiin pitkään, jolloin keittiöstä saatiin erittäin toimiva ja mieleinen.

– Täytyy sanoa, että kokkailuinto on palannut takaisin! Oma keittiö tuntuu ihanalta ja kaikki on just niin kuin olemme suunnitelleet, iloitsee Sanna.

Uudiskohteen keittiön suunnitteluun kannattaa varata runsaasti aikaa

Uudiskohteen suunnittelussa ja rakentamisessa Sanna vinkkaa miettimään sellaisia asioita, jotka ovat itselle ehdottomia, ja siitä lähteä rakentamaan suunnitelmaa.

– Suunnitelmaa kannattaa varata paljon aikaa ja makustella sitä. Kaikkea ei tarvitse päättää kerrallaan, vaan kannattaa varata aikaa siihen pohtimiseen.

– Miten siitä keittiöstä saa just itselleen toimivan. Ja tottakai kannattaa käyttää ammattilaisia apuna niin saa asiantuntevia neuvoja, vinkkaa Sanna.

“Saimme juuri sellaisen keittiön kuin toivoimme”

Aamiaissyvennyksen, keittiön värin ja apteekkarinkaapin lisäksi parasta keittiössä on asioiden sijoittelu.

– Keittiö sopii erityisen hyvin olohuoneen kanssa yhteen. Kun keittiössä on saareke ja tila on avoin, niin ei tarvitse kokkailla yksin! Pystyy juttelemaan perheenjäsenten tai kavereiden kanssa samalla, kertoo Sanna.

– Olemme tosi tyytyväisiä! Saimme juuri sellaisen keittiön kuin toivoimme, iloitsee Sanna.

Keittiön runko, maalatut kaapinovet sekä apteekkarinkaappi on hankittu Charmia Tampere myymälästä.

Inspiroiduitko uuden suunnitteluun?

Tilaa suunnitteluaika helposti myymäläämme. Maksuton suunnittelu vie aikaasi vain tunnin eikä sido sinua mihinkään.

Suunnitteluajan voit varata täältä

Tilaa uutiskirjeemme ja saat parhaimmat keittiöideat sähköpostiisi!
 
Valitse lähin myymäläsi*
 
 
 

Valitse lähin myymälä

Valinnan avulla muokkaamme sivuston sijaintiisi sopivaksi.