Saija Leed remontoi rintamamiestalon – näin upeasti hankala keittiö muutti muotoaan!

19.07.2022
Jaa

Saija Leed oli pitkään haaveillut muuttavansa takaisin lapsuuden aikojen kaltaisiin maisemiin maalle. Kun mahdollisuus talon hankinnalle tuli, hän päätti alkaa etsiä sopivaa vanhempaa taloa.

Vuonna 2021 vihdoin tärppäsi ja täydellinen rintamamiestalo löytyi Jyväskylästä Tikkakoskelta!

– Tästä tuli heti sellainen fiilis, että näin itseni täällä touhuamassa ja fiilistelemässä! Lähdin siltä istumalta tavoittelemaan taloa ja sainkin tämän, iloitsee Saija.

“Vanhassa talossa on omanlainen tunnelma”

Hannulaksi kutsutun vuonna 1955 rakennetun rintamamiestalon nimi juontaa juurensa entisen omistajan veljen Hannun nimestä.

– Naapurissa asuu Hannulassa ennen asunut Ansa, jonka vanhemmat ovat rakentaneet ja asuneet tässä talossa. 

– Olen vasta tämän talon kolmas omistaja. Hannula nimitys on jäänyt elämään entisten omistajien ja perheenjäsenten mukana, kertoo Saija.

Hannulassa tehtiin aiempien omistajien taholta pakollisia remontteja, joten talo ei ollut täysin alkuperäisessä kunnossa. Edelliset omistajat eivät olleet täysin varmoja, mitä aikovat tehdä talon kanssa – rakentavatko he uutta, myyvätkö talon vai remontoivatko kunnolla.

– Minulle täällä oli melkein valmista, mutta ei kuitenkaan täysin. Sellainen sopii ihan hyvin, kun ei tarvitse ihan alusta aloittaa. Pientä pintaremonttia on tähänkin saumaan osuva lausahdus. Aina löytyy jotain tekemistä!

– Vanhassa talossa on omanlainen tunnelma ja vanhasta saa tehdä sellaisen, kun itse haluaa, ihastelee Saija.

Kodissa on rintamamiestalolle ominainen pohjaratkaisu – hormi on keskellä ja huoneet ympärillä. Keittiöön oli tehty aiemmin remonttia, mutta se oli Saijan tarpeisiin epäkäytännöllinen ja tasot olivat liian korkealla. Puuhellallekaan ei ollut remontin jälkeen käyttöä ja sille etsittiin uusi koti.

– Taloon rakennettiin sisäsuihku vasta 90-luvulla ja sitä ennen oli käytetty pihasaunaa peseytymiseen. Suihku rakennettiin talon suurimman huoneen, eli keittiön nurkkaan pienen huoneen sisälle, kertoo Saija.

Tästä otettiin remontissa samalla koppia ja iso keittiö jaettiin niin, että pientä suihkunurkkausta jatkettiin ja keittiöstä otettiin suikale pesuhuonetta varten. Ratkaisu oli fiksuin jo olemassa olevien viemäröintien sekä vesipisteiden takia.

“Halusin, että keittiössä voi tehdä buffetin, kun tulee vieraita”

Keittiön suunnittelussa lähtökohtana Saijalla oli se, että pöytätilaa pitää saada runsaasti lisää.

– Kaikki asunnot, missä olen asunut ei ole ollut juuri lainkaan pöytätilaa. Nyt halusin tehdä tähän muutoksen.

– Halusin, että keittiössä voi tehdä buffetin, kun tulee vieraita. Ja, että voi huolella levittäytyä, kun leipoo ja tekee ruokaa, kertoo Saija toiveistaan ennen keittiöremonttia.

Suunnittelun ratkaisut tehtiin vesipisteen ja viemäröinnin ehdoilla. Toiveena oli mahdollisimman minimalistista – modernin ja maalaisromanttisen tyylien väliltä.

– Vanhempieni keittiössä ei ole yläkaappeja vaan tukevat isot vetolaatikot, joihin mahtuu paljon tavaraa. Sellaiset halusin itsellenikin. Olen tosi lyhyt, niin en tekisi yläkaapeilla mitään. On kätevää, kun kaikki on ulottuvilla, toteaa Saija.

Kodin sisustuksessa toiminut “vihreä lanka”

Keittiössä huomaa heti värikkään tapetin, joka tuo mukavasti kodikkuutta keittiöön, olematta liian levoton.

Päärynätapetin taustaväri johdatteli paljon keittiön värityksen valinnassa.

– En halunnut valkoista keittiötä enkä harmaata, mutta ei liian tummaakaan. Sitten näin vaihtoehdoissa harmahtavan vihreän sävyn, joka nappasi heti.

– Minulla oli alitajuntainen vihreä lanka koko kodin sisustuksessa. Esimerkiksi makuuhuoneessa jatkuu metsäteemainen sisustustyyli, kertoo Saija.

Keittiöön piilotettu kaunis muisto timpuri Seppo Vilkkisestä

Saija kertoo kodin remontissa toimineen apuna perhetuttu Seppo Vilkkinen. Remonttia tehtiin vuoden 2021 kesällä.

– Seppo oli aiemmin remontoinut kauttaaltaan vanhempieni kodin Saarijärvellä ja sitä kautta eksyi mukaan remonttiprojektiini. Joka aamu hän ajeli punaisella pakettiautollaan sieltä saakka minua auttamaan. Se oli naurun täyteinen kesä, muistelee Saija.

– Hän menehtyi syöpään juuri hiljattain. Seppo oli erittäin hauska ja lämminsydäminen ihminen, kaikkien kaveri. Hän oli kova jekuttamaan ja huijasi minut muun muassa uskomaan, että keittiön tapetissa oli valtava reikä. Sitten naureskeltiin, kun yritin punnita, että puhuiko Seppo palturia vai ei.

– Kirjoitin keittiön lattialistan taakse, jonka Seppo tahallaan jätti kiinnittämättä, että “Keittiön ja kylpyhuoneen on remontoinut Seppo Vilkkinen kesällä 2021”. Kävin myös otattamassa Seposta muistoksi tatuoinnin, jossa on vanhanliiton timpurin vasara. Halusin näin kunnioittaa hänen muistoaan, kertoo Saija.

Kalusteet toimitettiin valmiiksi koottuna

Saija tilasi Charmia Jyväskylästä keittiön rungot, tasot, vetimet sekä ovet ja altaan. Osa kodinkoneista tuli talon mukana ja osan Saija hankki itse.

– Kalusteet tuli kotiin asti rekalla ja rungot olivat kätevästi valmiiksi kasattu. Piti vain pistää jalat paikalleen. Oli tosi hyvä, kun Seppo sekä isäni olivat molemmat eteviä kasaamishommissa. Omat lisämausteensa asentamiseen toivat vinot seinät sekä yhteen nurkkaan viettävä lattia, Saija kertoo.

Keittiön ja pesuhuoneen välistä seinää ei oltu vielä mittavaiheessa rakennettu, jolloin tämä oli hankaloittanut mitoitusta. Harmillisesti toinen tasoista oli jäänyt 10 senttimetriä liian lyhyeksi.

– Se hoidettiin tosi hyvin, vaikka jouduimme kuukauden odottamaan uutta tasoa. Se ei hirveästi haitannut, kun teimme induktiotasolle reiän ja sain ruokaa tehtyä.

– Tuo oli vaikea mitata, ja joskus käy virheitä! Huumorilla pääsee pitkälle, toteaa Saija.

“Vieraat toteavat aina, että vautsi”

Saijan suosikkiasioita uudessa keittiössä on ehdottomasti lisääntynyt pöytätila.

– Olen tosi tyytyväinen, keittiö on somannäköinen ja helppo pitää puhtaana. Aina, kun tulee kotiin ja aukaisen ulko-oven niin keittiön kaunis tapettiseinä näkyy ovelta ensimmäisenä, iloitsee Saija.

Kylässä käyneet ovat ihailleet keittiötä ahkerasti.

– Vieraat toteavat aina, että tämä on kyllä hieno ja kuulemma ihan minun näköinen keittiö! Äitini jaksaa joka kerta sanoa jotakin positiivista, vaikka hän käy täällä suhteellisen usein.

– Tämä on todella passeli minulle. Kyllä nyt kelepaa, toteaa Saija naureskellen!

“Luota vaistoosi”, vinkkaa Saija ensikertalaisille remontoijille

Saija teki ensimmäistä kertaa keittiöremonttia ja koki välillä jopa ähkyä erilaisista vaihtoehdoista.

– Luota vaistoosi. Siihen tunteeseen, mikä sulla on vatsanpohjassa. Lähde sitä kohden.

– Vaihtoehtoja on niin paljon kun vaan jaksaa netistä kaivella. Jos joku vaihtoehdoista aiheuttaa pienen läikähdyksen sisimmässäsi, niin tartu siihen! Muuten ei saa keittiötä ikinä tehtyä, jos pyörittelee ja pyörittelee vaihtoehtoja.

– Rohkeasti vain sitä kohden, mille syttyy, vinkkaa Saija.

Muita pohdituttavia asioita Saija koki pistorasioiden määrän. Hän esimerkiksi laittoi yhdelle seinustalle kolme pistorasiaa ja yhdelle ei ollenkaa. Näin hän pyhitti yhden seinän kylmälle ja toisen lämpöisen puolen kokkailuille.

Inspiroiduitko uuden suunnitteluun?

Autamme sinua mielellämme unelmien toteutuksessa – tilaa keittiösuunnittelu myymäläämme!

Suunnitteluajan voit varata täältä

Tilaa uutiskirjeemme ja saat parhaimmat keittiöideat sähköpostiisi!
 
 
 

Valitse lähin myymälä

Valinnan avulla muokkaamme sivuston sijaintiisi sopivaksi.