Keittiö on paikka, jossa eletään. Se kokoaa ihmiset yhteen, synnyttää muistoja, rakentaa tunnelmaa ja kertoo tarinaa niistä, jotka sen äärellä ovat. Juuri siksi sen pitää myös toimia – olla osa arkea, ei vain ympäristöä. ”Keittiö on minulle paikka, jossa toiminnallisuus ja estetiikka käyvät jatkuvaa vuoropuhelua”, kuvailee Tapio Anttila, joka tunnetaan erityisesti tavasta yhdistää arjen käytännöt ajattomaan muotoiluun.
Anttila on sisustusarkkitehti, huonekalusuunnittelija – mutta ennen kaikkea hän on käyttäjä. ”Olen intohimoinen ruoanlaittaja. Meillä on kaveriporukka, jossa neljä miestä suunnittelee useamman kerran vuodessa pitkän illallismenun. Jokainen ruokalaji on mietitty ja raaka-aineet haettu huolella – ja viinit siihen päälle. Se on melkeinpä performanssi”, hän kertoo.
Juuri tällaisessa arjessa keittiön toimivuus punnitaan: missä on tarpeeksi laskutasoa, milloin astianpesukoneen luukku osuu kulkuväylälle, kuinka tilasta tulee tehokas, mutta ei ahdas. ”Siinä vaiheessa ei enää puhuta pelkästään kalusteista – puhutaan rytmistä, liikkeestä ja tilan dynamiikasta.”
Keittiö jatkuu ruokapöydän ääreen
Ruoanlaitto ei lopu liesituulettimen sammumiseen. Kun valmistus päättyy, toiminta jatkuu – keittiö virtaa saumattomasti ruokailutilaan, jossa pöytä ja tuolit ottavat roolin. Anttilalle ruokapöytä ei ole erillinen huonekalu, vaan keittiön jatke: tilallinen ja toiminnallinen osa kokonaisuutta. ”Erityisesti nykykodeissa keittiö ja olohuone ovat yhtä ja samaa tilaa. Ruokapöytä on siinä välissä – sen on pakko toimia, mutta myös istua osaksi tilaa visuaalisesti.”
Tässä rajapinnassa korostuu Anttilan suunnittelemien kalusteiden keveys ja monikäyttöisyys. Ne eivät saa katkaista tilaa, mutta niiden on silti oltava kestäviä ja tarkoituksenmukaisia. ”Pöydän tai tuolin pitää olla kevyt, helposti siirrettävä – ja silti tukeva.”
Anttilalle on tärkeää, että kalusteen mittasuhteet ja muotokieli tukevat tilan rauhallisuutta: niiden pitää näyttää hyvältä joka hetkellä, ei vain käytössä. ”Ne on koko ajan näkyvillä, joten niiden on pakko toimia myös esteettisesti”, hän toteaa.
Tämä ajattelu näkyy myös siinä, miten Charmian selkeälinjaiset keittiöt ja Anttilan kevyet ruokailukalusteet muodostavat tilaan toiminnallisen ja visuaalisesti yhtenäisen jatkumon. Ei elementtejä erikseen, vaan tila, joka elää yhdessä.
Tilan virtaavuus on Anttilalle keskeinen suunnittelun lähtökohta myös silloin, kun keittiö ja oleskelutila kaipaavat kevyttä rajaa. Hän ei pyri rakentamaan näkyviä rajoja, vaan rytmiä ja kerroksia. Tästä ajatuksesta syntyi myös Palapala, koivuvanerista valmistettu tilanjakaja, joka rakentuu pyöreistä kiekoista. Palapala ei pysäytä katsetta, vaan siivilöi näkymää, jättäen tilan hengittämään. Se edustaa samaa muotoilun logiikkaa kuin kevyet ruokapöydät ja tuolit: tilassa olemista ilman, että tila rikkoutuu.
Samaa ajatusta tukee valaistus, erityisesti ruokapöydän ylle sijoitettava riippuvalaisin, joka ei ainoastaan valaise, vaan kokoaa tilan yhteen. ”On tärkeää, että valaisin näyttää hyvältä myös päivällä, kun valo ei pala”, Anttila huomauttaa selventää, että hyvä valaisin on kuin näkymätön rakenne: se muotoilee tilaa, ohjaa katsetta ja luo tunnelman ilman että korostuu. Valaistus ei ole suunnittelun viimeinen vaihe – se on osa tilan perusjäsentelyä.
Käytöstä syntyvä muoto
Ajatus keveydestä, tilan virtaamisesta ja huomaamattomasta olemassaolosta ei rajoitu yksittäisiin kalusteisiin. Se on osa laajempaa tapaa ajatella muotoilua, jossa käyttö ohjaa kaikkea. Anttilalle suunnittelu ei lähde tyylistä tai muodosta, vaan tarpeesta – siitä, mitä esine tekee ja miten se toimii. ”Vanha soutuvene on hyvä esimerkki. Sitä ei ole tehty näyttämään hyvältä, mutta koska se on toimiva, ihmiset kokevat sen kauniina.” Juuri tämä logiikka – käyttö edellä, muoto sen seurauksena – on hänen ajattelunsa ydin.
Materiaali, joka tuntuu oikealta
Anttilalle materiaalin valinta ei ole pelkkä visuaalinen tai tekninen päätös – se liittyy siihen, miten esine toimii, kestää ja tuntuu käytössä. Hänen suunnittelussaan puu nousee esiin kerta toisensa jälkeen. ”Minä pidän luonnonmateriaaleista”, hän huokaa. ”Puu erityisesti kiehtoo – se on lämmin, ihmisläheinen ja se tekee jokaisesta kappaleesta yksilön.” Anttila arvostaa puun luonnollista vaihtelua, sen syykuvioita ja pintaa, joka ei toistu samanlaisena. Se tuo tilaan rauhaa, mutta ei tylsyyttä – elävyyttä ilman hälyä.
Puun vetovoima ei kuitenkaan rajoitu sen tuntumaan tai ulkonäköön. Anttila näkee siinä myös syvästi vastuullisen materiaalin. ”Se on hiilivarasto”, hän sanoo yksinkertaisesti. Puuhun sitoutuu hiiltä koko sen elinkaaren ajaksi ja oikein käytettynä se pysyy käytössä vuosikymmeniä. Anttilalle tärkeää on se, että kaluste ei ole kertakäyttöinen – ei teknisesti eikä esteettisesti. Kun materiaali kestää ja tuotteella on pitkä käyttöikä, sillä on vähemmän tarvetta tulla korvatuksi. Puu voidaan myös kierrättää tai käyttää uudelleen. “Tämä on mielestäni aitoa vastuullisuutta.”
Samasta syystä Anttila ei suunnittele hetkellisen trendin tai kiinnostavuuden ehdoilla, vaan tekee valintoja, jotka kestävät aikaa. Ajattomuus on hänelle siten arvolähtöinen valinta. ”Kun esine kestää sekä fyysisesti että visuaalisesti, sitä ei tarvitse korvata uudella. Muotoilussani se ei ole lopputulos – vaan lähtökohta.
Samaa ajattelua näkyy myös Charmian Pohjola-mallistossa, jossa puun tuntu ja visuaalinen rauhallisuus yhdistyvät arjen käytettävyyteen.
