Unelmien loma-asunnolta vaaditaan sopivasti tilaa kaikille perheenjäsenille, omarantainen tontti, hyvät löylyt tarjoava sauna ja kaupunkiasuntoon verrattavat mukavuudet. Kokkolalaisella perheellä sellainen löytyy puolen tunnin ajomatkalla kodista.
Muistissa on vielä ajat, jolloin kaupunkilaisperheiden äidit ja lapset muuttivat mökille koko kesäloman ajaksi. Rannalle pystytetyssä pienessä mökissä elettiin vaatimattomasti ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Kauppaan mentiin muutaman kerran viikossa polkupyörällä tai veneellä. Lauantaita odotettiin innolla, kun kaupunkiin kesäksi jäänyt isä pääsi työviikon jälkeen perheensä pariin. Lauantai-ilta saunottiin ja juhlan kunniaksi lapset saivat pullolliset limonaadia.

Tänä päivänä keskimääräinen mökkimatka jää alle 50 kilometrin, jonka taittamiseen kuluu aikaa tunnin verran. Uusissa mökeissä on kaikki kaupunkikotia vastaavat mukavuudet. Mökkeilyn ihanuus piilee maaseudun rauhassa, luonnon läheisyydessä ja saunan jälkeisessä pulahduksessa järveen tai mereen.
Kokkolalaisen perheen uutuuttaan hohtavaan lomakotiin on kaupunkikodista matkaa vain 30 kilometriä. Mökin läheisyys lisää sen käyttömäärää merkittävästi. Sinne ajellaan usein keskellä työviikkoakin ja siellä saatetaan viettää työpäivätkin etäyhteyksien kautta.

Karhin kalasataman alueelle rakennettuun lomakotiin löytyi tontti meren kapeasta niemestä. Oma ranta on matalaa kalliota, jonka päällä istuskellen päivä kuluu mukavasti välillä vedessä virkistäytyessä. Huvilan edustalla on koko rakennuksen pituinen patio, jonne korkealle nouseva aurinko paistaa katon yli koko päivän ja iltaisin sen säteet lämmittävät suoraan rannan puolelta.
Perheen äidin vanhemmilla on mökki vastarannalla. Sinne on sopiva soutumatka iltakahville. Jos kala ei löydä omaan onkeen, tuoreita meren antimia käydään ostamassa kalasatamassa saalistaan myyviltä kalastajilta.

Huvilassa on kaksi makuuhuonetta ja valoisa tupakeittiö. Lisää yösijoja löytyy viereen rakennetusta aitasta. Siitä löytyy kaksi kookasta huonetta, joissa lapset nukkuvat. Niissä riittää tilaa myös kavereille. Perheen neljästä lapsesta kaksi ovat parhaillaan muuttamassa omilleen. Vanhempien mukana mökkimatkat kulkee säännöllisesti kaksi kouluikäistä perheenjäsentä.


Suojainen tontti tarjoaa omaa rauhaa, vaikka niemessä on monta muutakin mökkiä. Ihmisiä useammin kohdataan saukkoja, kettuja ja merikotkia. Paikka on ihanteellinen erityisesti kesän viettoon.
Tontilla oli rakennusoikeutta 70-neliöiselle päärakennukselle. Alusta saakka oli selvää, että seinien pitää olla tuhtia hirttä. Eri valmistajien vaihtoehtoja tutkittaessa perhe ihastui erityisesti Kuusamo Hirsitalojen malliston Virkkula-huvilaan. Se vastasi täydellisesti odotuksia muutamin muutoksin. Nettoneliöitä rakennukseen tuli tarkalleen 61,2, kun hirsikehikko rakennettiin painumattomista kuusilamellihirsistä.

Projekti käynnistettiin ripeästi ja rakennusajaksi riitti puoli vuotta. Ennen perustusten tekoa täytyi täyttää monttu kallion päällä. Rakennustöistä pääosan teki kokkolalainen Rakennusliike Nivala.
Muodoiltaan harjakattoinen rakennus edustaa selkeää arkkitehtuuria. Myös pohjaratkaisu on konstailematon ja korkeaikkunainen keittiö/olohuone on todella valoisa. Saunamaailma on omien ulkoseinien sisällä ja se yhdistyy päärakennukseen kookkaalla lasitetulla terassilla. Myös aittarakennuksen seinähirret hankittiin Kuusamo Hirsitaloilta.

Huvilan haluttiin sulautuvan ympäröivään luontoon ja seiniin valittiin tumma maali jo rakennusmääräysten sanelemana. Väriksi valittiin tyylikäs ruskea, jonka värikartta tuntee Poro-sävynä. Suora sähkölämmitys todettiin järkevimmäksi lämmitysmuodoksi. Sitä täydentävät ilmalämpöpumppu ja Conturan kaminatakka. Vesi tulee taloon omasta porakaivosta.

Keittiökaupoille lähdettäessä kohdattiin Kokkolan Charmia-liikkeessä erinomainen palvelu ja kaupat tehtiin siellä myyjän aktiivisuuden ansiosta. Samasta osoitteesta hankittiin kaikki huvilan tarvitsemat kiintokalusteet. Tupakeittiöön mahtui parhaiten L-muotoinen kalustus. Näin tilaan saatiin mahdollisimman paljon säilytys- ja tasotilaa. Kokonaisuutena se vastaa omakotitalon keittiötä. Siellä on helppo valmistaa kunnon aterioita. Siinä myös järjestyksen ja siisteyden säilyttäminen onnistuu helposti.

Hyvillä ilmoilla ruokaillaan patiolla, jonne perheen äidin vanhemmat toivat tupaantuliaislahjaksi tuhdin pirttikaluston. Sen ympärillä on tilaa koko perheelle ja penkitkin pysyvät paikoillaan merituulten voimakkuudesta huolimatta. Ulkopöydän ääressä hoituu niin ikään kesäajan aamukahvittelu. Päivä alkaa mukavasti lintujen laulua kuunnellen ja meri-ilmastoa tuoksutellen.



Artikkeli on julkaistu Uusi koti -lehden 4/2025 numerossa. Charmian Kokkolan myymälä suunnitteli ja toteutti kiintokalusteratkaisut tämän upean kohteen keittiöön, eteiseen, makuuhuoneisiin, vessaan ja pesuhuoneeseen.