Hanki tyylikkäät kivitasot keittiöösi

10.09.2019

Jaa

 

Keittiön tasoiksi on tarjolla monia vaihtoehtoja ja sen itselleen parhaiten sopivan valintaan vaikuttavat monet seikat. Keittiön kalusteet sekä muun asunnon sisustustyyli ja värimaailma näyttelevät keskeistä osaa tason löytämisessä, omaa makua ja mieltymyksiä unohtamatta. Jo tasojen tuntuma niitä koskettaessa kertoo, miten materiaalin tuntee omakseen.

Kun valitsee keittiöönsä tasoja, on olennaista miettiä, miten keittiötään käyttää; joutuvatko tasot erityisen kovan kulutuksen kohteiksi. Kivi- ja kvartsitasot ovat erinomaisia valintoja silloin, kun rakennetaan helppohoitoisia ja tyylikkäitä keittiökokonaisuuksia.

Keittiötrendit ovat inspiroivia ja antavat uusia ideoita, eikä niiden merkitystä tule väheksyä valintoja tehtäessä. Kivi- ja kvartsitasojen osalta suurta suosiota nauttivat tällä hetkellä ohuemmat ratkaisut. Esimerkiksi 12 millimetrin paksuiset tasot ovat erittäin haluttuja.

Kivitasot ovat luonnollisia ja kestäviä

Kalustetukun graniittitasot sopivat kaikille, jotka haluavat kauniita, näyttäviä, helppohoitoisia ja niin kulutusta kuin aikaa hyvin sietäviä tasoja keittiöönsä. Kovapintaisina ja kestävinä ne näyttävät vielä vuosienkin käytön jälkeen kuin uusilta.

Kivitasojen lämmönkestävyys on erinomainen, joten ne ovat käytössä huolettomampia kuin monet muut vaihtoehdot. Tulikuumia astioita ei kuitenkaan tästä huolimatta kannata laittaa suoraan tasolle ilman pannunalusta.

Luonnonkivitasot ovat yksilöllisiä ja niissä on tarjolla paljon erilaisia värivaihtoehtoja. Tasoissa on eroavaisuuksia myös huokoisuuden osalta. Kosteudensietokyky on kuitenkin kivitasoissa yleisesti ottaen hyvä, mutta silti niille kaatuneet nesteet olisi hyvä puhdistaa pois viipymättä tahriintumisen välttämiseksi. Yleisesti ottaen tummat kivitasot ovat kestävimpiä, vaaleat kaikkein huokoisimpia ja näin ollen myös kaikkein altteimpia tahriintumiselle.

Graniittitasot ovat monien suosima valinta, koska ne ovat tiheärakenteisia ja vähähuokoisia. Tämän ansiosta graniittitasot ovat myös erittäin hygieenisiä ja helppohoitoisia.

Kvartsitasoilla on omat etunsa

Monet ovat ihastuneet kestäviin ja kauniisiin kvartsitasoihin, eikä ihme. Ne miellyttävät muun muassa kivitasoja tasaisemmalla rakenteellaan ja värityksellään. Kvartsitasoissa on lisäksi paljon erilaisia värivaihtoehtoja, joista valita juuri siihen omaan sisustukseen sopivin sävy.

Tasot valmistetaan kvartsikomposiitista, jossa on 93 % luonnonmateriaaleja: kvartsia ja graniittia. Näiden lisäksi komposiittiin on lisätty side- ja väriaineita halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Kvartsitasojen ominaisuudet ovat jotakuinkin samat kuin graniitilla, mutta ne ovat kivitasojakin tiiviimpiä. Kun vesi ei käytännössä imeydy kvartsitasoon lainkaan, on se vaivatonta pitää puhtaana ja hygieenisenä.

Huolehdi tasoistasi

Kivitasot ovat käytännöllisiä, kestäviä ja helppohoitoisia keittiön tasomateriaaleja, mutta nekin kaipaavat jonkin verran huolenpitoa. Kun graniittitasot huolletaan säännöllisesti ja asianmukaisesti, ne pysyvät hyvässä kunnossa vuodesta toiseen.

Mitään mittavia huoltotoimia ei kuitenkaan kaivata etenkään kiiltävän kivipinnan suhteen, pyyhkiminen kostealla liinalla riittää. Myös neutraaleja, lievästi happamia tai miedon emäksisiä puhdistusaineita voi halutessaan käyttää. Liian happamia (pH alla 3) tai emäksisiä (pH yli 10) tulisi kuitenkin välttää, kuten hankaavia puhdistusaineita.

Mattapintaisia kivitasoja on sen sijaan hyvä öljytä ajoittain, jotta ne säilyttävät ominaisuutensa ja näyttävät hyvältä vielä vuosienkin käytön jälkeen.

Kannattaa pitää myös mielessä, että graniittipintakin voi naarmuuntua, jos sen päällä leikataan. Se vähentää tason kiiltoa ja altistaa tahrojen muodostumiselle. Siksi onkin hyvä ottaa leikkuualusta esiin, kun on tarpeen käyttää veistä keittiössä.

Kvartsitasojen huoltamisessa ja niiden kunnossa pitämisessä pätevät hyvin pitkälti samat ohjeet kuin kivitasoissa. Kuumien astioiden asettamista kvartsitasoille tulisi kuitenkin varoa kivitasoja enemmän, sillä kvartsitasot ovat kivitasoja herkempiä kärsimään ikävistä lämpövaurioiden jäljistä. Pannunalusta kannattaakin käyttää aina, kun on aikeissa laskea kuuman astian kvartsitasolleen.

Tutustu laajaan kivitasovalikoimaan tai varaa aika nyt henkilökohtaiseen suunnittelutapaamiseen ottamalla yhteyttä lähimpään Kalustetukku-myymälään.

 

Suunnitteluajan voit varata täältä

 


Valitse lähin myymälä

Valinnan avulla muokkaamme sivuston sijaintiisi sopivaksi.