Mustikansininen keittiö moderniin uudiskohteeseen – katso trendikkään keittiön kuvat!

20.10.2021

Jaa

Heidi Strömberg ja Jonny Granbacka rakennuttivat itselleen uuden talon Kokkolaan, jonka tyylikäs uusi keittiö valmistui keväällä.

– Meillä ei ollut alunperin ajatusta, millainen keittiöstä voisi tulla. Sisustusarkkitehti Johanna Wennström suunnitteli tämän keittiön. Hän teki meille erilaisia vaihtoehtoja, joista valitsimme mieluisimman, kertoo Heidi Strömberg.

Tästä keittiöstä suunniteltiin tyylikkään moderni, jossa lasku- ja säilytystilaa on paljon. Kaappien väriksi valittiin tumma mustikansininen sävy yhdistettynä kauniiseen tammeen.

– Me emme halunneet valkoista keittiötä, kun tuntuu, että kaikilla on. Mietimme myös mustaa, mutta se olisi ollut liian massiivinen, tuumaa Heidi.

Tummansiniset ja virtaviivaiset kaapinovet antavat keittiöön modernia tunnelmaa samalla, kun tammen sävy tekee tilasta lämpimän kodikkaan. Suuri ikkuna tuo tilaan paljon valoa, jolloin tumman sävyn valinta ei tee tilasta pimeää.

Niemeke ja keittotasoon integroitu liesituuletin tekevät keittiöstä toimivan ja persoonallisen

Keittiöön rakennettiin niemeke, jonka ansiosta laskutilaa on kaikenlaiseen keittiössä puuhasteluun. 

– Aiemmassa keittiössämme oli todella matalat keittiön tasot, ja koska olemme molemmat pitkiä, on se ollut erittäin ärsyttävää, eikä kunnollista työskentely ergonomiaa ole ollut. 

– Vanha keittiömme ei myöskään ollut käytännöllinen, eikä laskutilaa ollut tarpeeksi. Nyt meillä on nämä kaikki ja keittiössä on kivaa tehdä ja on tilaa, kertoo Heidi.

Keittiön liesitaso sekä uuni sijaitsevat kätevästi niemekkeessä. Ne ovat molemmat integroitu tasoon ja kalusteisiin. Tuuletin on lisäksi  integroituna keittotasoon, joka taas tuo lisää avaruutta tilaan, kun yläkaappeja tai isoja tuulettimia ei tarvitse asentaa lieden yläpuolelle. Liesituulettimen tekniikka on kätkettynä tason alla olevaan kaappitilaan ja se on myös erittäin hiljainen.

– Tiesimme, että haluamme tasoon integroidun liesituulettimen sekä aamiaiskaapin, kommentoi Heidi.

Tyylikäs yksityiskohta keittiössä on suosituksi ilmiöksi noussut aamiaiskaappi. Heidin ja Jonnyn aamiaiskaappi piilottaa sisälleen leivänpaahtimen ja kahvinkeittimen sekä muut aamiaistarvikkeet. Keittiön yleisilme pysyy siistinä sekä selkeänä, kun aamiaistarpeet on piilotettu kaappien sisään.

– Parasta keittiössämme on se, että se on selkeä. Laittamalla kaapin ovet kiinni keittiö on todella siisti, iloitsee Heidi.

Keittiön alakaapit ovat vedettäviä laatikoita, jolloin niiden sisällön näkee helposti ja nopeasti.

– Mietimme aluksi kaappeja, mutta päädyimme laatikoihin, sillä niistä näkee paremmin mitä niiden sisällä on, kertoo Heidi.

Charmia-keittiö toimitettiin nopeasti ja sen asennus oli helppoa

Charmia oli Heidille ja Jonnylle entuudestaan tuttu ja tämä vaikutti Charmian valintaan. Yhteistyö Charmia Kokkolan kanssa sujui mutkattomasti.

– Keittiön toimitus pysyi arvioidussa aikataulussa ja keittiön asennus oli todella helppoa. Nopeasti saatiin koko keittiö kasaan, kertoo Heidi.

Charmian kalusterungot valmistetaan Charmian omassa tehtaassa Loimaalla ja tämä on tärkeä ominaisuus myös Heidille.

 – Arvostan nykyään kotimaisuutta enemmän ja sitä mielellään suosii, toteaa Heidi lopuksi.

 

Keittiössä käytetyt materiaalit

Ovet: Kensa Rumba muu

Sävy: T1482 TÄYSMATTA, Daalia Tammi 210 mattalakka

Taso: Kompakti luolakivi

Aamupalakaappi tammenvärinen

Inspiroiduitko uuden suunnitteluun?

Autamme sinua mielellämme unelmien toteutuksessa – tilaa keittiösuunnittelu myymäläämme!

Suunnitteluajan voit varata täältä

 

 

Tilaa uutiskirjeemme ja saat parhaimmat keittiöideat sähköpostiisi!
 
Valitse lähin myymäläsi*
 
 
 

Valitse lähin myymälä

Valinnan avulla muokkaamme sivuston sijaintiisi sopivaksi.